Pilvipalvelut jyrää meitin

Luetut_kirjat_201710_Matti_Rönkä_Yyteet

Työpaikan lukupiirissä oli vuorossa Matti Röngän kirja “Yyteet”. Oli poikkeuksellisen vastenmielistä tarttua opukseen, jonka nimi tuo mieleen monia piinallisia mutta ikimuistoisia päiviä ja öitä uusmedian, eLearningin, startupien, konsernien, johtoryhmien – ja yt-neuvottelujenkin täyttämältä työuraltani. Olen kokenut yyteet, tuon organisaatioeläimen vastineen kuppaukselle ja devalvaatiolle, molemmilla puolilla pöytää. Olen joutunut irtisanomaan ihmisiä ja tullut irtisanotuksi, eikä niiden muistojen pölyttäminen kirjan muodossa olisi näin alkavan syyspimeyden edellä houkutellut. Jos kuitenkin jotain chick litiä.

Toisin kävi, hotkaisin kirjan melkein kerralla syyslomalennolla Reykjavikiin. Välillä hörähtelin ja hetkittäin silmiäkin kuumotti. Matti Rönkä on dokumentoinut minunkin elämäni tähän vuosituhannen vaihteen jälkiteollisen sisätyöläisen lähes kliseenomaiset arkirutiinit sisältävään teokseen.

Kirjan jujuna on Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmojen käyttäminen hieman nuhjuisen ja vähemmän mediaseksikkään IT-firman henkilöstön kuvaamiseen. Linnan hahmot on lainattu nimiään, luonteenpiirteitään ja taipumuksiaan myöten. Rahikainen on myyntitykki ja Lammio toimitusjohtaja. Rokka ja Susi eli Rocca ja Suzy ovat tehokas koodaajanaispari. Vanhalan ja Honkajoen huumorin Rönkä on saanut hauskasti siirrettyä konsernirakenteen eriöpoteroihin.

Mistään startupista ei nyt kuitenkaan puhuta. Linnan hahmoihin tutustutaan varusmiesikäisinä, mutta Röngän poppoo on selvästi aloittanut Suomen 1995 MM-jääkiekkovoiton avaamalla nousukaudella ja sittemmin keski-ikäistynyt nokialainen korvallaan. Noviiseimmat toilailut uupuvat tarinasta, mutta Linnan hahmot löytyisivät kyllä joka teknologia-aallon parikymppisten vanguardistienkin joukosta.

Microsoftin ja Googlen kaltaiset teknologiajätit muodostavat globaalin uhkan tälle miesjakoira-taustaiselle umpisuomalaiselle ja suomalaisen tasa-arvoiselle nörttiporukalle, jolle vain muutos on pysyvää mutta sitä vastustetaan viimeiseen asti. Paikallisuus, asiakastuntemus ja “luomu-ICT” voivat vielä pelastaa aika sisaruskullat.

Minä-kertoja on itse Koskela, suomalaisen 1900-luvun johtamis- ja mieskulttuurin ehdoton alfauros ja Ellun kana. Niin leppoisa ja “ennenkin ollut”, henkisyyteenkin taipuva tiiminvetäjä tämä kehitysjohtaja Koskela on, että hänen kokemuksiinsa ja näkemyksiinsä on helppo samaistua. On myös mukava lukea vaihteeksi miehen kirjoittamasta miespäähenkilöstä, jonka perhe-elämä on kunnossa, joka ei kärsi dekkarietsivien ammattitaudeista ja on kaikin puolin mukiinmenevä ihminen. Ei kuulosta suuren draaman aineksilta, mutta yyteiden uhan keskellä tavallinen serminhajuinen arki onkin se paras asia.

Itse yyteitä, yhteistoimintaneuvotteluita irtisanomistarkoituksessa, kirjassa ei oikeastaan käsitelläkään kovin tarkasti. Yyteet ovat se häiriö, joka mahdollistaa tarinan kaaren ja nykyaikaisen työelämän hellyyttävienkin hölmöyksien kuvaamisen monipuolisen henkilögallerian kautta.

Matti Rönkä on siirtänyt monia Tuntemattoman sotilaan kohtauksia loisteputkien kelmeään hohteeseen. Tuttu kolmikko suorittaa “kovennettua”, Rocca teurastaa tehokkaasti palvelulupausta uhkaavan bugilauman, ja Koskela riehuu kesäjuhlilla synergiaetujen virvatulen lumossa fuusioituneiden yritysten johtoryhmäläisten joukossa. Hauska yksityiskohta on Rokan metsämansikkaheinänkorren päivittäminen Domino-keksiksi.

Yyteet-teema olisi kyllä mahdollistanut myös klassikkoteoksen ankeimman kohtauksen, omien teloituksen, versioinnin irtisanomisilmoituksen antamistilanteeksi, mutta ehkä parempi näin.

Osaan Tuntemattoman jokseenkin ulkoa ja pidän tällaisista metatasovitseistä, mutta kaikki eivät ehkä ole yhtä tuttuja Linnan klassikon kanssa. Tämä riippuvuus voi olla tarinalle ongelma, jos lukija ei ymmärrä vaikka Riitta Ojan ja Kari Luodon taustoja.

Matti Röngän hieman anttituurimaisella tyylillä Linnaa parodioiva nykytyöelämän pysäytyskuva osui minulla niin kattavasti omakohtaisiin muistoihin, että annan kirjalle tuomion “hyvä” tuolla kriteereistä parhaalla eli mutulla.

P.S.1: Samaa aihepiiriä käsittelee juttu “Tuntematon saneeraaja” IT-kuplan jälkimainingeissa vuonna 2002.

P.S.2: Kirjoitin pari vuotta sitten myös Tuntemattoman sotilaan lukukokemuksesta.

Advertisements

One comment

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s