Tagged: Nokia

Pilvipalvelut jyrää meitin

Luetut_kirjat_201710_Matti_Rönkä_Yyteet

Työpaikan lukupiirissä oli vuorossa Matti Röngän kirja “Yyteet”. Oli poikkeuksellisen vastenmielistä tarttua opukseen, jonka nimi tuo mieleen monia piinallisia mutta ikimuistoisia päiviä ja öitä uusmedian, eLearningin, startupien, konsernien, johtoryhmien – ja yt-neuvottelujenkin täyttämältä työuraltani. Olen kokenut yyteet, tuon organisaatioeläimen vastineen kuppaukselle ja devalvaatiolle, molemmilla puolilla pöytää. Olen joutunut irtisanomaan ihmisiä ja tullut irtisanotuksi, eikä niiden muistojen pölyttäminen kirjan muodossa olisi näin alkavan syyspimeyden edellä houkutellut. Jos kuitenkin jotain chick litiä.

Toisin kävi, hotkaisin kirjan melkein kerralla syyslomalennolla Reykjavikiin. Välillä hörähtelin ja hetkittäin silmiäkin kuumotti. Matti Rönkä on dokumentoinut minunkin elämäni tähän vuosituhannen vaihteen jälkiteollisen sisätyöläisen lähes kliseenomaiset arkirutiinit sisältävään teokseen.

Kirjan jujuna on Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmojen käyttäminen hieman nuhjuisen ja vähemmän mediaseksikkään IT-firman henkilöstön kuvaamiseen. Linnan hahmot on lainattu nimiään, luonteenpiirteitään ja taipumuksiaan myöten. Rahikainen on myyntitykki ja Lammio toimitusjohtaja. Rokka ja Susi eli Rocca ja Suzy ovat tehokas koodaajanaispari. Vanhalan ja Honkajoen huumorin Rönkä on saanut hauskasti siirrettyä konsernirakenteen eriöpoteroihin.

Mistään startupista ei nyt kuitenkaan puhuta. Linnan hahmoihin tutustutaan varusmiesikäisinä, mutta Röngän poppoo on selvästi aloittanut Suomen 1995 MM-jääkiekkovoiton avaamalla nousukaudella ja sittemmin keski-ikäistynyt nokialainen korvallaan. Noviiseimmat toilailut uupuvat tarinasta, mutta Linnan hahmot löytyisivät kyllä joka teknologia-aallon parikymppisten vanguardistienkin joukosta.

Microsoftin ja Googlen kaltaiset teknologiajätit muodostavat globaalin uhkan tälle miesjakoira-taustaiselle umpisuomalaiselle ja suomalaisen tasa-arvoiselle nörttiporukalle, jolle vain muutos on pysyvää mutta sitä vastustetaan viimeiseen asti. Paikallisuus, asiakastuntemus ja “luomu-ICT” voivat vielä pelastaa aika sisaruskullat.

Minä-kertoja on itse Koskela, suomalaisen 1900-luvun johtamis- ja mieskulttuurin ehdoton alfauros ja Ellun kana. Niin leppoisa ja “ennenkin ollut”, henkisyyteenkin taipuva tiiminvetäjä tämä kehitysjohtaja Koskela on, että hänen kokemuksiinsa ja näkemyksiinsä on helppo samaistua. On myös mukava lukea vaihteeksi miehen kirjoittamasta miespäähenkilöstä, jonka perhe-elämä on kunnossa, joka ei kärsi dekkarietsivien ammattitaudeista ja on kaikin puolin mukiinmenevä ihminen. Ei kuulosta suuren draaman aineksilta, mutta yyteiden uhan keskellä tavallinen serminhajuinen arki onkin se paras asia.

Itse yyteitä, yhteistoimintaneuvotteluita irtisanomistarkoituksessa, kirjassa ei oikeastaan käsitelläkään kovin tarkasti. Yyteet ovat se häiriö, joka mahdollistaa tarinan kaaren ja nykyaikaisen työelämän hellyyttävienkin hölmöyksien kuvaamisen monipuolisen henkilögallerian kautta.

Matti Rönkä on siirtänyt monia Tuntemattoman sotilaan kohtauksia loisteputkien kelmeään hohteeseen. Tuttu kolmikko suorittaa “kovennettua”, Rocca teurastaa tehokkaasti palvelulupausta uhkaavan bugilauman, ja Koskela riehuu kesäjuhlilla synergiaetujen virvatulen lumossa fuusioituneiden yritysten johtoryhmäläisten joukossa. Hauska yksityiskohta on Rokan metsämansikkaheinänkorren päivittäminen Domino-keksiksi.

Yyteet-teema olisi kyllä mahdollistanut myös klassikkoteoksen ankeimman kohtauksen, omien teloituksen, versioinnin irtisanomisilmoituksen antamistilanteeksi, mutta ehkä parempi näin.

Osaan Tuntemattoman jokseenkin ulkoa ja pidän tällaisista metatasovitseistä, mutta kaikki eivät ehkä ole yhtä tuttuja Linnan klassikon kanssa. Tämä riippuvuus voi olla tarinalle ongelma, jos lukija ei ymmärrä vaikka Riitta Ojan ja Kari Luodon taustoja.

Matti Röngän hieman anttituurimaisella tyylillä Linnaa parodioiva nykytyöelämän pysäytyskuva osui minulla niin kattavasti omakohtaisiin muistoihin, että annan kirjalle tuomion “hyvä” tuolla kriteereistä parhaalla eli mutulla.

P.S.1: Samaa aihepiiriä käsittelee juttu “Tuntematon saneeraaja” IT-kuplan jälkimainingeissa vuonna 2002.

P.S.2: Kirjoitin pari vuotta sitten myös Tuntemattoman sotilaan lukukokemuksesta.

Advertisements

Kasvoin Nokian kanssa

Juuri oli uutisissa, että Nokian liiketoimilla on jälleen positiivinen vaikutus Suomen kansantalouteen. Miten ihanasti uutinen helähdyttääkään Nokialandiassa varttuneen nuoren aikuisen mieltä! Kuin menneen loiston päivät ennen Sammon ryöstöä taas kajastaisivat muistin sopukoissa.

Kirjoitin alla olevan tekstin silloisen työnantajani blogiin (joka on nyttemmin suljettu) syyskuussa 2013, joten julkaisen sen tässä uudestaan yhtenä muistelmana noista ajoista, jolloin maamme kukoistus kuorestaan kerrankin puhkesi.

——

Teknillisen korkeakoulun kieliluokkien ilmoitustaululla oli Nokian juliste. Siinä riehakas nuorukainen heilutti ruusupuskaa avoautossa seisten eurooppalaisen piazzan laidalla. Oli kevät 1994, kun olin hakemassa espanjan kielitodistustani. Juliste tuntui rautaesiripun reunalta pelastuneen maan lamasta toipuvassa ilmapiirissä röyhkeän itsevarmalta. Siinä saattoi jo lukea “Connecting People“, mutta Nokia oli tuttu vain Otax-verkon keskusteluryhmistä, joissa morkattiin “Mokian” virhealttiita modeemeja.

Olin kesän töissä Madridissa TEKESin teollisuussihteeristössä, ja sain asua Nokian vuokrakämpässä kahden Nokia-harjoittelijan kanssa. Toinen laski Madridin kännykkämastojen optimisijainteja, toinen teki mystery shoppingia ympäri Espanjaa. Kova tahti pojilla oli.

Pomoni, teollisuussihteeri, muisti aina lounaalle lähdettäessä heilauttaa Nokia 2110 “Kalashnikoviaan” suurlähetystön respan rouvalle ja sanoa “tengo mi móvil” (puhelin on mukana) siinä toivossa, että se soisi tapas-tiskillä. (Respan rouvalla oli kausikortti härkätaisteluareenalle, minne kiiruhti aina työpäivän päätteeksi).

Se oli hieno kesä. Espanja rypi lamassa, nuoret juhlivat aamuun asti ja Internet levisi yliopistomaailmasta kaikelle kansalle. Ostin Time-lehden numeron, jossa selitettiin World Wide Webin perusteita. Ensimmäisen kerran ulkomailta saattoi pitää sähköpostillakin yhteyttä kotimaahan kirjeiden lisäksi. Nokian maailmanvalloitus alkoi. Suomesta tehtiin taas suurta.

Pyhimys-elokuvassa esiintyi Nokian kommunikaattori ja sitä juhlittiin Hannoverissa 1997.

Pyhimys-elokuvassa esiintyi Nokian kommunikaattori ja sitä juhlittiin Hannoverissa 1997.

1997 olin Hannoverissa CeBit-messuilla, nörttien taivaassa, matkalla yhdessä Nokiaakin palvelevan yhteistyökumppanimme kanssa. Iltaohjelmassa oli suuri Pyhimys-juhla, jossa myös Leningrad Cowboys esiintyi. Nokian uusi kommunikaattori esitti Pyhimys-elokuvan pääosaa yhdessä Val Kilmerin kanssa. Yhteistyökumppanimme projektit “eräälle suurelle matkapuhelinvalmistajalle”, jonka nimeä ei turhaan saanut mainita, tekivät vaikutuksen. Tietoturvan nimissä graafikoilta nollattiin kuulemma muisti baarissa, ja deadlinet painoivat. IPOt kannustivat kääntämään käyriä koilliseen.

2000-luvun alussa olin ensimmäisessä Nokia-projektissani. Isosta eLearning-ratkaisusta tehtiin tusina kieliversiota. XML:ää ei vielä tunnettu, joten tekstejä oli copypasteamassa lopulta väkeä useammasta firmasta. Lopputuloksesta oppivat sekä Nokia että me, ja ylpeitä olimme. Pitkän projektin aikana internet-kupla puhkesi. Kävin ensimmäiset yt:ni, tein liiketoimintasuunnitelman, hain riskisijoittajilta rahaa ja olin mukana yrityskaupoissa, yhtenä valttina Nokia-asiakkuus.

Luotsasin eLearning-firmaamme pari vuotta internet-bisneksen ohdakkeisilla poluilla. Nokia oli välillä niinkin iso asiakas, että siitä oltiin huolissaan. Nokian mittakaavan ja pääkonttorin sijainnin ansiosta Suomeen saattoi muodostua verkko-oppimissisältöjen kaupallista tuotantoa. “Noxun” kanssa tulivat tutuksi NDA:t, IPR:t, mobiili-Finglish ja erityisesti sopimustekstien pirun-englanti sekä lentävä lause “including but not limited to”.

Vaikka pienen alihankkijan paikka välillä näytettiinkin aika selkeästi, oli Nokia Housen tiskin ääressä mukava seistä ja Nokian väki aina vähintäänkin reipasta ja innokasta. Koulutusmateriaalin kuvittamisen haasteena oli vaatimus maailman eri rotujen huomioimisesta. Moinen näkökulma oli pre-perus-Suomessa uutta. Edelläkävijä-Nokian kanssa kehitetyistä toimintatavoista ja ratkaisuista hyötyivät muutkin asiakkaat.

Kunnon suomalaisena olen viestinyt aikuiselämäni tärkeät asiat nokialaisella. Puhelin voi olla mikä tahansa, kunhan se on Nokian kommunikaattori. Mutta kun jouduin 2010 ostamaan iPod Touchin nähdäkseni, miten kosketusnäyttö toimii, oli selvää, että porauslautta oli todella liekeissä. Siitäkin on selvitty, ja Lumiaani toivoisin vain oikeaa qwerty-näppäimistöä. (2015: Lumiastakin jouduin jo luopumaan. Nykyinen Googlen puhelin ei tunteita herätä).

Puhelimia kesämökillä 2009.

Puhelimia kesämökillä 2009.

Virren sanoin “Ei ole täällä mitään pysyvää”, ja ehkä hyvä niin. Eihän tässä kuitenkaan muistokirjoitusta olla laatimassa. Yhteistyö Nokian kanssa on kehittänyt suomalaisten yritysten liiketoimintaa tarjoamalla ainoan todella globaalin tason porkkanan. Siinä ohessa ja siltä pohjalta syntyy jatkossakin hyviä tuotteita ja työtä, kun tuo porkkana muistetaan.

Menneiltä Nokia-vuosilta olen saanut paljon. Parasta on se pilven reunalla Facebookissa istuva, yhteisen historian jakava ja uutta luova työkaverien, entisten ja nykyisten noksulaisten ja kilpailijoidenkin porukka, jonka kanssa seurustelen päivittäin virtuaaliavaruudessa. Se oli kuitenkin Connecting People.