“Perlkele. Nyt tarlvittas rlakettitorljunta-aseita”. Honkajoki imitoi näin pataljoonankomentajaa Tuntemattoman sotilaan rajuissa lopputaisteluissa puna-armeijaa vastaan. Rakettiaseita ei ole käsillä, ja Koskela uhraa itsensä heittämällä lähietäisyydeltä kasapanoksen lähestyvän T-34-panssarivaunun telan alle.

Neuvostoliiton suurhyökkäys Suomea vastaan alkoi kesäkuussa 1944 Normandian maihinnousun kanssa samoihin aikoihin. Presidentti Ryti teki Saksan kanssa ovelan sopimuksen, jolla Suomi sai ruoka- ja aseapua sekä tukea. Lento-osasto Kuhlmeyn syöksypommitusvoima oli merkittävä tekijä Neuvostoliiton panssarien pysäyttämisessä ilmasta käsin. Maan pinnalla Suomi sai avuksi mm. uusia ihmeaseita eli jokamiehen panssarinyrkkejä ja -kauhuja. Näiden yksinkertaisten mutta tehokkaiden rakettitorjunta-aseiden käyttöä pikakoulutettiin etulinjan miehille, jotka saivat niillä hyviä tuloksia aikaan. Näissä aseissa on raketti, jonka päässä oleva ontelokranaatti läpäisi uudetkin panssarivaunut.

Kesällä 2003 olimme sotahistoriallisella retkellä Karjalankannaksella. Bussissa oli myös kolme veteraania. Farkkutakkinen, ketterä kaveri oli kärsinyt ripulista kesällä 1944 niin, ettei vieläkään tiennyt, missä päin Kannasta oli ollut. Toinen, 87-vuotias pitkä mies oli ollut helmikuussa 1940 Summassa Lähteen lohkolla samoissa kuopissa kuin isoisäni. Hän kertoi muistojaan Summan eteläpuolella – emme päässeet taistelupaikoille, sillä Venäjän panssarijoukoilla oli siellä menossa harjoitukset. Viipurin linnan pihalla hän myös kertoi, miten oli ollut laskemassa Suomen lippua talvisodan päättymispäivänä 13.3.1940. Siitä on tätä kirjoittaessa tasan 82 vuotta. Viipuriahan ei talvisodassa vallattu, mutta siitä jouduttiin luopumaan rauhanehdoissa.

Kolmas veteraani oli 82-vuotias Kaarlo Niemelä. Ihantalan aukeiden laidalla hän selosti, miten oli siinä tuhonnut useita neuvostopanssareita parinkymmenen metrin etäisyydeltä. Niemelästä on monta kuvaa SA-kuva-tietokannassa. Kirjoissa ja lehdissä on eniten käytetty valokuvaa, jossa hän kävelee kaverinsa Heino Nikulassin kanssa panssarinyrkit olalla tuhoutuneen neuvostopanssarin ohi. Seurueemme suuntasi tuon kuvan tapahtumapaikalle, ja Niemelä ikuistettiin siinä alkuperäisen kuvan kopio käsissään. Historia viuhui silmissä!

Muutama vuosi sitten kävimme Kemijärvellä. Tapanani on kävellä sankarihautausmaat läpi ja katsoa kaatumispaikat ja -päivät. Vastaan tuli sattumalta Nikulassin hautakivi – hän nimittäin kaatui kuvan ottamisesta seuraavana päivänä. Olin siis tavallaan tavannut molemmat tuon kuuluisan kuvan hahmoista. Vain toinen heistä sai elää pitkän ja hyvän elämän.

Intissä panssarintorjunnan perusteet kuuluivat myös meidän koulutukseemme. Muistan länsisaksalaisen, 1960-luvun alussa tehdyn mustavalkoisen koulutuselokuvan, jossa tuliasemien valmistelu katkesi huutoon “Panzeralaarm!” Vaikutuksen teki myös Puolustusvoimien oma kertasinko 88 -opetuselokuva. Näitä sinkoja viedään nyt Ukrainaan Suomesta. Varusmiesaikanamme uusinta uutta edustivat Apilas-kertasingot.

Kokelasaikana koulutin alokkaille myös polku- eli sakaramiinojen asentamista. Pieniä, jalan tärveleviä miinoja haudattiin isompien telamiinojen ympäristöön hidastamaan miinoitteen purkua. Eräs alokas unohti, mihin oli miinansa naamioinut ja kuulin inhan “räks”-äänen, kun astuin vahingossa sen sakarasytyttimen päälle. Nuo kyllä tehokasta miinakauhua herättävät jalkaväkimiinat on Ottawan sopimuksessa kielletty.

Nämä taidot ja välineet ovat nyt, uskomatonta kyllä, olleet kovassa käytössä jo kolmatta viikkoa Ukrainassa. Ilman ulkomailta saatua koulutusta ja yhä jatkuvaa asetukea mm. tehokkaiden Javelin-panssarintorjuntaohjusten muodossa diktaattori olisi jo voittanut. Tärkein ase on ukrainalaisten sitkeä maanpuolustustahto. Kunnia heille.