Tagged: OPH

Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä #vvop2014

Osallistuin Opetushallituksen Virtuaaliopetuksen päiville (katso ohjelma täältä), jotka järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa 12. kerran ma-ti 8.9.12.2014. Osallistujia oli nelisen sataa ja esityksiä runsaasti useissa rinnakkaisohjelmissa. Päivien tweetit löytyvät #vvop2014-tagilla.

 

Koulumaailma on ollut minulle vieras ennen siirtymistäni Tieturista Edita Publishingiin joulukuussa 2014 – olen ollut yritysmaailman koulutuksen kanssa tekemisissä koko työikäni. Opetushallituksen edustajan alustuksesta kävi ilmi, ettei resurssi- ja rahatilanne koulumaailmassa vaikuta yrityselämää paremmalta.

 

“Nollabudjetilla” oli tottunut toimimaan myös keynote-puhuja Katie Broadribb (@RibbK), jonka eloisa esitys “Phone-tastic learning” kertoi teknologian hyödyntämisestä englantilaisessa koulussa. Videopainotteista, somekanavat käytössä, ennakkoluulotonta touhua – lapset tviittasivat ja tubettivat myös “työn puolesta”, “e-safety” tärkeänä osana opetusta ja vanhemmat todettu paljon verkkoturvattomammiksi toimijoiksi kuin lapsensa. BYOD eli omat laitteet lapsilla käytössä – koulussa järjestetään “joulupukki-survey”, jolla selvitetään, millaisia laitteita lapset ovat saaneet joululahjaksi. Eniten Androideja, sitten i-laitteita, vähän Windows Phoneja. Viimeisintä huutoa olevat laitteet löytyvät alemman tulotason perheistä. Katielta nappasin tutkittavaksi verkkotaulu Padletin www.padlet.com.

 

Pidin maanantai-iltapäivänä kaksi esitystä pelillistämisestä, otsikoilla “Hyvä ja paha pelillistäminen” ja “Pelillistämisen portaat“. Tästä aiheestahan olen tänä vuonna saanut olla paljon äänessä jopa YLE Puheessa, ja nyt minulla oli käytössä peräti kaksi tuntia! Aihe näytti kiinnostavan yleisöäkin, jota kertyi sali täyteen, toista sataa kuulijaa. Esitykseen lisäämäni Twitter-tagit auttoivat taas some-näkyvyyden saamisessa.

 

Yleisöä kertymässä saliin ennen pelillistämisaiheista esitystäni 8.12.2014 Messukeskuksessa.

Yleisöä kertymässä saliin ennen pelillistämisaiheista esitystäni 8.12.2014 Messukeskuksessa.

Ensimmäinen esitykseni käsitteli pelillistämisen perusteita esimerkkien kautta. Olen laajentanut alun perin kymmenminuuttista alustustani TIEKEn tilaisuudesta omilla kokemuksilla, esimerkeillä ja materiaalilla mm. Kevin Werbachilta ja Yu-Kai Choulta.

 

Toisen tuntini käytin workshopinomaisesti Werbachin kuusiportaista pelillistämisen mallia soveltaen. Yleisö sai pienissä ryhmissä kehitellä omaan peli-ideaansa tavoitteet, mittarit, kohderyhmän, pelitoimintoja, hauskuutta/viihteellisyyttä ja sopivan toteutusympäristön. Aivan ällistyttävä keskustelun määrä! Jos puoletkaan siitä keskittyi itse aiheeseen, niin pelillistämisen perusteita sisäistettiin kiitettävästi. Lopuksi yksi rohkea ryhmä esitteli peli-ideansa: siinä autettiin eri roolien kautta Leonardo da Vinciä luomaan mestariteoksiaan ja teknisiä oivalluksiaan etsimällä tarvittavia välineitä ja tekniikoita Medicien ajan pyörteissä. Loistava suunnitelma, jonka voi toteuttaa vaikka roolipelinä!

 

Näin myös hyviä käytännön pelillistämis-caseja. www.smartfeet.fi on paikkatietoon perustuva pelinkehitysratkaisu – nykylaitteet mahdollistavat oppimisen ja pelaamisen yhdistämisen reaalimaailmaan ja liikuntaan (vastaavantyyppinen on samoin kotimainen www.taz.fi). Omniassa oli usutettu opiskelijoita pelillistämään yrittäjien ongelmia, ja upeaa some- ja Minecraft-pohjaista oppimistyöskentelyä tehdään Mustakiven ja Siltamäen ala-asteilla Helsingissä.

En ehtinyt kattavasti perehtyä näytteilleasettajien tarjontaan. Suomen kouluille tarjotaan selvästi supisuomalaisia ratkaisuja niin oppimisympäristöjen kuin sisältöjenkin puolesta. Kieli, kulttuuri ja viranomaiset ohjaavat suosimaan suomalaista, mutta onko tässä riski, että jotain suuren mittakaavan etuja ulkomaailmasta jää tavoittamatta?

 

Tiistaina ehdin mukaan iltapäivällä, jolloin seurasin EduCloud-konsortion tilannekatsauksen. Tämä kehitteillä oleva portaali digimuotoisten oppimateriaalien kaupankäyntiin sekä digiopetusosaamisen ja vertaistuen jakamiseen oli minulle uusi tuttavuus. Avoimen teknologian pohjalta yhteisöllistyyppisesti opetusministerin aloitteesta rakennettava kokonaisuus on hahmottumassa ja pilotointia tapahtuu 2015 – käytäntöön päästään ehkä 2016.

 

Virtuaaliopetuspäivät päätti Petteri Järvisen hyvä esitys otsikolla “Oppilas digimaailmassa“, joka laajeni C-kasetti ja lyijykynä -ikätestistä yleisemmälle tasolle elämänlaatuun ja vauhdilla digitoituvassa maailmassa tarvittaviin taitoihin. Kuulemma Suomi on maailman ainoa maa, missä ei uskalleta käyttää YouTubea opetusvälineenä tekijänoikeusrikkomusten pelossa (mahdollisia vastaväitteitä ei nyt yleisöstä kuultu).

 

Petteri väitti, että “koodaamalla” eli oikeammin ohjelmoimalla ei kukaan ole koskaan rikastunut, eikä kaikkien sitä tarvitse oppia. Itse olen kyllä tyytyväinen siitä, että opettelin mm. Commodore 64:n Assembler-konekielen saadakseni veden aaltoilemaan ohjelmoimani keskiaikaisen sotapelin maisemassa – työkseni en ole ohjelmoinut, mutta asian ymmärtämisestä on ollut apua koodarien, noiden superihmisten kanssa puhuessa. Paljon enemmän aikaa olen käyttänyt espanjan ja saksan opiskeluun, vaikkei niitäkään oikeasti ole työelämässä päässyt käyttämään. Ne olivat kuitenkin avain ikimuistoisiin kesätöihin ja kulttuurikokemuksiin – ja ihmisten ohjelmointiin. Petterin mielestä Suomen vahvuus voisikin olla digiajan ihmiseksi kasvamisen osaamisessa.

 

Mutta jopa Petteri toi lavalle oman koneensa esitystä varten. Vaikka pää pilviteknologiassa kuljemmekin, mahtoiko kukaan esiintyjistä olla niin edistyksellinen, että olisi näyttänyt esityksensä suoraan pilvestä – PowerPointhan pyörii OneDrivelta ihan kauniisti selaimessa, varmasti myös Google Slides? Muistitikuilla kuskattiin edelleen edellisyönä päivitettyjä sisältöjä, vaikka esityskoneetkin ovat nykyään verkossa. Ihmiset muuttavat tapojaan (=”oppivat”) edelleen tekniikan kehitystä hitaammin.

Continue reading

Advertisements