Tagged: Ingress

Kesä ilman Pokémonia

Olen yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka eivät oikeastaan ole pelanneet Pokémon GO:ta. Jokainen arvonsa tunteva blogaaja on jo kirjoittanut pelin nuoria digizombeja aktivoivista terveysvaikutuksista ja siitä, miten se murtaa yhteiskunnan sosiaalisia siiloja, auttaa painonpudottajia ja autisteja ja kuinka moni on kävellyt pelatessaan auton alle. Mutta nyt kerron, miltä maailma näyttää Pokémonin puutteessa.

Peli tuli julkisuuteen heinäkuun puolivälissä. Olin Suomi Areenalla Porissa puhumassa peleistä ja työelämästä. Pokémon esiintyi jo siellä useammassa keskustelussa. Silloin pelaaminen edellytti vielä epävirallisen version tietoturvariskillistä lataamista ja sen jälkeen pelin palvelimet tukkeutuivat suurista käyttäjämääristä, joten harvalla oli siitä oikeaa kokemusta. Ilmiö oli kuitenkin syntynyt.

Miksi en sitten ole pelannut Pokéa? Vietin kesälomani mökillä Lapissa. Median perusteella trendikkäimmät poliitikot jahtasivat Pokémoneja eduskuntatalon portailla ja rahvas uuden ylioppilastalon portailla Kaivopihalla. Mutta Lapissa oli helpompi löytää hillaa ja poroja kuin Pikachua. Yhden pokémonin nappasimme Sodankylän pääraitilta. Sillä saavutuksella ollaan todellakin “gymil vika”. Missä väki, siellä poké.

Toinen(kin) syy on pelin paikkapohjaisuus: Pari vuotta sitten aloin pelata Pokémonin kehittäjäfirman, Google-taustaisen Nianticin aikaisempaa, scifi-henkistä “Ingress”-peliä (ks. linkki jutun lopussa). Siinä Sininen ja Vihreä joukkue kamppailevat maailmanlaajuisesti erilaisista reaalimaailman maamerkeistä ja toteuttavat pelinjohdon antamia tehtäviä. Pokémon perustuu Ingressiin, mutta siinä on mukana lisättyä todellisuutta (Augmented reality) eli mahdollisuus nähdä Pokémon-hahmot osana oikeaa maailmaa puhelimen näytöllä.

The Oatmealin kuva tiivistää monia Pokémon-villityksen perusasioita.

 
Ingressin peluuni loppui lyhyeen. Peli paljasti, että työssäkäyvä perheellinen ihminen kulkee joka päivä samaa reittiä, eikä päivään mahdu paria tuntia käytettäväksi vaelteluun ympäri kaupunkia. Pelin liikunnalliset terveyshyödyt, ympäristöön tutustuminen ja sosiaaliset kontaktit ovat tarjolla niille, joilla on aikaa.

Kolmas syy on aihe. Pokémonien ollessa hot olin jo kasvanut niiden ohi. Ingressin tieteisfantasiamaailma sopii minulle paremmin. Pidin myös paikkatietopohjaisesta Foursquare-palvelusta, jossa saattoi päästä vaikka lähikaupan “pormestariksi” kirjautumalla sovellukseen kassajonossa, missä työssäkäyvät perheelliset viettävät paljon aikaansa. Vinkki asiakastietoja kerääville kaupparyhmille: pistejahtiin pelin makua!

Tässä on yksi pelillistämisen haasteista – pelaaminen on vapaaehtoista, ja suurta massaa kiehtovan aihepiirin löytäminen on vaikeaa. Suomalainen pelifirma Grey Area toteutti Ingress-tyyppisen “Shadow Cities”-pelin jo 2010 ja sai suurta huomiota Piilaaksonkin sijoittajapiireissä (katso pelin traileri, 1 min ja Wikipedia-artikkeli). Suomessa on monia paikkatietopohjaisia peli- ja oppimisratkaisukehittäjiä, joille soisi menestystä. Pokémon rakentui tunnetulle brändille ja markkinointi onnistui. Olisiko Muumi-meemistä vastaavaksi?

Pokémon GO:lle ei pidä olla kateellinen. Peliä kannattaa pelata vaikka sisältö ei tuntuisikaan omalta. Peli opettaa laajalle käyttäjäkunnalle uuden käyttökokemuksen ja toimintatavan mallin. Pokémonin ansiosta paikkatieto, pelimäisyys, lisätyn todellisuuden tuoma reaali- ja virtuaalimaailman yhdistäminen, älypuhelimen monipuolinen käyttö jne arkistuu. Tämän jälkeen samalla mallilla voidaan tehdä pelejä oppimis- ja työtarkoituksiin, eikä niiden käyttö tyssää pelaamisen opetteluun. “Teet vaan niin kuin Pokémonissa…”

Uudessa koulujen opetussuunnitelmassa ilmiöpohjaisuus ja ylös-pulpetista-ajattelu yhdistyvät digiloikkatoiveisiin. Pokémonin malli voi auttaa myös liikunnallisen oppimisen lisäämisessä. Peli vaatii entistä tehokkaammat päätelaitteet entistä nuoremmille käyttäjille, sillä ihan perusluurissa se ei pyöri. Näin peli avaa tietä muidenkin teknisesti vaativien sovellusten ja digisisältöjen käytölle. Koulun pihalla ja kodeissa tämä varmaan näkyy kädenvääntönä laitehankinnoista. Sama suorituskykyongelma oli muutama vuosi sitten Angry Birdsin kanssa.

Pokémon on yksi askel lisää kohti uutta virtuaalimaailmaamme. Peli tuli mahdolliseksi nyt osana aaltoa, johon kuuluvat VR (Virtual Reality eli virtuaalitodellisuus), AR (Augmented Reality eli lisätty/laajennettu todellisuus), pilvipalvelut, yhteisöllisyys, pelillisyys ja ihmisen, koneen ja tiedon sulautuminen.

Tykästyn varmaan nopeasti Pokémoneihin. Bongasin eilen yhden sähköpyöräni tarakalta tästä toimiston edestä.

Linkkejä aiheeseen liittyen