Tagged: Game analytics

Kesä ilman Pokémonia

Olen yksi niistä harvoista ihmisistä, jotka eivät oikeastaan ole pelanneet Pokémon GO:ta. Jokainen arvonsa tunteva blogaaja on jo kirjoittanut pelin nuoria digizombeja aktivoivista terveysvaikutuksista ja siitä, miten se murtaa yhteiskunnan sosiaalisia siiloja, auttaa painonpudottajia ja autisteja ja kuinka moni on kävellyt pelatessaan auton alle. Mutta nyt kerron, miltä maailma näyttää Pokémonin puutteessa.

Peli tuli julkisuuteen heinäkuun puolivälissä. Olin Suomi Areenalla Porissa puhumassa peleistä ja työelämästä. Pokémon esiintyi jo siellä useammassa keskustelussa. Silloin pelaaminen edellytti vielä epävirallisen version tietoturvariskillistä lataamista ja sen jälkeen pelin palvelimet tukkeutuivat suurista käyttäjämääristä, joten harvalla oli siitä oikeaa kokemusta. Ilmiö oli kuitenkin syntynyt.

Miksi en sitten ole pelannut Pokéa? Vietin kesälomani mökillä Lapissa. Median perusteella trendikkäimmät poliitikot jahtasivat Pokémoneja eduskuntatalon portailla ja rahvas uuden ylioppilastalon portailla Kaivopihalla. Mutta Lapissa oli helpompi löytää hillaa ja poroja kuin Pikachua. Yhden pokémonin nappasimme Sodankylän pääraitilta. Sillä saavutuksella ollaan todellakin “gymil vika”. Missä väki, siellä poké.

Toinen(kin) syy on pelin paikkapohjaisuus: Pari vuotta sitten aloin pelata Pokémonin kehittäjäfirman, Google-taustaisen Nianticin aikaisempaa, scifi-henkistä “Ingress”-peliä (ks. linkki jutun lopussa). Siinä Sininen ja Vihreä joukkue kamppailevat maailmanlaajuisesti erilaisista reaalimaailman maamerkeistä ja toteuttavat pelinjohdon antamia tehtäviä. Pokémon perustuu Ingressiin, mutta siinä on mukana lisättyä todellisuutta (Augmented reality) eli mahdollisuus nähdä Pokémon-hahmot osana oikeaa maailmaa puhelimen näytöllä.

The Oatmealin kuva tiivistää monia Pokémon-villityksen perusasioita.

 
Ingressin peluuni loppui lyhyeen. Peli paljasti, että työssäkäyvä perheellinen ihminen kulkee joka päivä samaa reittiä, eikä päivään mahdu paria tuntia käytettäväksi vaelteluun ympäri kaupunkia. Pelin liikunnalliset terveyshyödyt, ympäristöön tutustuminen ja sosiaaliset kontaktit ovat tarjolla niille, joilla on aikaa.

Kolmas syy on aihe. Pokémonien ollessa hot olin jo kasvanut niiden ohi. Ingressin tieteisfantasiamaailma sopii minulle paremmin. Pidin myös paikkatietopohjaisesta Foursquare-palvelusta, jossa saattoi päästä vaikka lähikaupan “pormestariksi” kirjautumalla sovellukseen kassajonossa, missä työssäkäyvät perheelliset viettävät paljon aikaansa. Vinkki asiakastietoja kerääville kaupparyhmille: pistejahtiin pelin makua!

Tässä on yksi pelillistämisen haasteista – pelaaminen on vapaaehtoista, ja suurta massaa kiehtovan aihepiirin löytäminen on vaikeaa. Suomalainen pelifirma Grey Area toteutti Ingress-tyyppisen “Shadow Cities”-pelin jo 2010 ja sai suurta huomiota Piilaaksonkin sijoittajapiireissä (katso pelin traileri, 1 min ja Wikipedia-artikkeli). Suomessa on monia paikkatietopohjaisia peli- ja oppimisratkaisukehittäjiä, joille soisi menestystä. Pokémon rakentui tunnetulle brändille ja markkinointi onnistui. Olisiko Muumi-meemistä vastaavaksi?

Pokémon GO:lle ei pidä olla kateellinen. Peliä kannattaa pelata vaikka sisältö ei tuntuisikaan omalta. Peli opettaa laajalle käyttäjäkunnalle uuden käyttökokemuksen ja toimintatavan mallin. Pokémonin ansiosta paikkatieto, pelimäisyys, lisätyn todellisuuden tuoma reaali- ja virtuaalimaailman yhdistäminen, älypuhelimen monipuolinen käyttö jne arkistuu. Tämän jälkeen samalla mallilla voidaan tehdä pelejä oppimis- ja työtarkoituksiin, eikä niiden käyttö tyssää pelaamisen opetteluun. “Teet vaan niin kuin Pokémonissa…”

Uudessa koulujen opetussuunnitelmassa ilmiöpohjaisuus ja ylös-pulpetista-ajattelu yhdistyvät digiloikkatoiveisiin. Pokémonin malli voi auttaa myös liikunnallisen oppimisen lisäämisessä. Peli vaatii entistä tehokkaammat päätelaitteet entistä nuoremmille käyttäjille, sillä ihan perusluurissa se ei pyöri. Näin peli avaa tietä muidenkin teknisesti vaativien sovellusten ja digisisältöjen käytölle. Koulun pihalla ja kodeissa tämä varmaan näkyy kädenvääntönä laitehankinnoista. Sama suorituskykyongelma oli muutama vuosi sitten Angry Birdsin kanssa.

Pokémon on yksi askel lisää kohti uutta virtuaalimaailmaamme. Peli tuli mahdolliseksi nyt osana aaltoa, johon kuuluvat VR (Virtual Reality eli virtuaalitodellisuus), AR (Augmented Reality eli lisätty/laajennettu todellisuus), pilvipalvelut, yhteisöllisyys, pelillisyys ja ihmisen, koneen ja tiedon sulautuminen.

Tykästyn varmaan nopeasti Pokémoneihin. Bongasin eilen yhden sähköpyöräni tarakalta tästä toimiston edestä.

Linkkejä aiheeseen liittyen

Advertisements

Back to the Future – Nordefco ADL seminar in Gol, Norway

I had the chance to attend the Nordefco ADL seminar in Norway, May 20th to 22nd as an invited speaker. Nordefco is short for Nordic Defence Co-operation. ADL means Advanced Distance Learning. This was the 10th time the seminar was arranged, always in this Norwegian Twin Peaks town and hotel between snow-capped mountains. Present were some 150 Nordic military and related people, plus some Canadians, Americans, Britons etc.

The main topics that grabbed my attention were

  1. Motivation in ADL
  2. Analytics to enhance learning
  3. MOOCs and learning content
  4. Hands-on workshops about practical content tools and methods
The Nordefco ADL seminar poster

The Nordefco ADL seminar poster

Motivation

Motivation is the key to good learning results, especially in ADL where most of the time the learner is on his own. Many speakers pointed to the distributed collaboration using virtual tools as a means of bringing people together and learn in spite of being geographically apart. MOOC (Massive Online Open Course) is today’s learning forum and method that was mentioned by many. It has even been proven that physical separation improves co-operation skills (both technical and social), and that written responses make students reflect more actively and academically better than face-to-face. I wonder how this relates to using recorded video presentations that are popular in the flipped learning concept. As Sören Lundsgård put it, “teachers have to be very aware to keep the screen warm“. I.e. feedback and interaction are needed.

Professor John M Keller presented the ARCS-V model for integrating motivational design into ADL. ARCS-V stands for Attention, Relevance, Confidence, Satisfaction and Volition. Volition, i.e. the will to continue despite external temptations, keep focused, (Finnish “sisu”?) is decisive in self-learning, I have also noticed when studying MOOC courses. “The instructor’s motivation is just as important as the learner’s, maybe more so” said the professor, and that motivation should also be reflected in the learning material.

Siren Elise talked about storytelling as a way to build motivating learning content. I agree with her and have also used stories and humor whenever possible. She used an IKEA manual as an example of breaking content in pieces and making a story out of it – with a happier ending than what we sometimes get with the Swedish furniture!

Professor Jarmo Viteli from the University of Tampere, Finland, talked about cyber learning, gamification and learning analytics. He used the currently famous Finnish Defence Forces’ letter to the reservists as an example of motivational idea. He also quoted the wise Marshall McLuhan: “Anyone who makes a distinction between games and learning, doesn’t know first thing about either“.

Through the story of a boy in Bhutan, he described the Stanford university online strategy, that I think applies to e.g. Finnish Defence Forces (FDF) and the reservists:
1. University’s own students at campus – flipped classrooms: FDF cadets
2. University’s students outside campus (ADL, MOOCs): FDF staff/officers
3. Any student globally – social responsibility (MOOCs): FDF reserve army

Finally, Dr. Tom Archibald demoed a game made to motivate and teach US Army reserve soldiers (the reserve approach being different from the Finnish reservists). Wisely enough, the game was written and illustrated in the language of the target group, young reserve army soldiers attending service a weekend/month. The game is about decision making in tough situations, with “plenty of opportunities to get drunk and in trouble”. Its idea had of course been heavily criticized, but as I have also noticed, such unorthodox approach often hits home with the real learners. “In the army we hate the Next button“, summed Dr. Archibald the motivation for the game design. The game also goes to show that a good story does not need high quality 3D to work. The game was done with the (free) Unity game development engine and Twine, an open-source tool for telling interactive, non-linear stories.

Analytics

It is high time to get data analytics tools to improve learning and its design. Marketing, business, the game industry and other fields already rely on analytics and big data. In my 20 years in eLearning, I have rarely seen even an attempt at interest in how learners are actually performing in detail. The LMSs haven’t been very helpful in that sense either. Most importantly, the concept of following the learners’ progress on some kind of radar to react to it and guide it to better results, has been missing. This is about to change.

Analytics was mentioned in many presentations. Jonathan Poltrack told about the xAPI. It is a way to track learning experiences achieved even with something else than a computer. One use case for xAPI is “How do I get a centralized view of my learning data?” The topic was somewhat challenging and technical, but a quote may help summarize xAPI:

The xAPI is a specification that describes an interface and the storage / retrieval rules that developers can implement to create a learning experience tracking service. The service works by allowing statements of experience (typically learning experiences, but could be any experience) to be delivered to and stored securely in a Learning Record Store (LRS). The format of these statements is based on Activity Streams (Actor, Verb, Object; e.g.,“I did this.”). In this format, the Actor is the agent the statement is about, like a learner, mentor, teacher, or group. The verb describes the action of the statement, such as read, passed, or taught. And the object is what the Actor interacted with, like a book, a test, or a class.

Analytics, learner tracking and feedback were mentioned in many other presentations too, often together with gamification examples.

MOOCs and learning content

Massive Online Open Courses were described as a disruptive innovation (rather than “same shit in a new wrapping”). I have completed one very good MOOC course (Gamification in Coursera by Kevin Werbach) and was impressed by the method. A MOOC typically mixes short video lessons with additional material, links, exercises with peer review and discussion groups. They are either self-study or scheduled, with an online tutor responsible for even thousands of participants. Good MOOC platforms provide the courses in a very usable format.

But completing a MOOC successfully also requires a lot of effort – maybe even more than just dozing in a lecture hall. It calls for motivation, especially the volition that professor Keller mentioned. Producing and running a MOOC course also takes more effort than putting together an “old style” online course. Currently the need for learning video production capacity is needed. In the seminar this need was answered in many of the hands-on-workshops.

Learning content in general was also discussed in many presentations. Now years after the advent of eLearning, we have a lot of legacy content made with big effort. That effort is about to get wasted unless we look back and make use of some of that content. This topic I touched in my presentation.

My presentation “Different Levels of Digital Learning Content”

I have worked on eLearning content and methods with the Finnish Defence Forces (FDF) since 2005. In my presentation I described the case of abrupt need for eLearning. I was called for reserve training that takes places in two parts. After the first days many were willing to prepare for the next part by studying online. For security etc. reasons there was no material in the FDF Moodle.

Based on my background, I could identify existing learning material that might help in preparing for the reserve training. I also know Moodle. It was agreed that I put up voluntarily an eLearning course with useful content. It took me about one day over two weeks’ time and the course was deployed in time before the exercise. The basic idea for the course came from MOOCs although it currently is more a proof of concept with limited content.

In building the course I realized that the content I used and created could be divided in three levels. For this military audience, I chose to call them

  1. Strategic content – big stuff you either already have or cannot create in time
  2. Tactical content – lighter, modular content that can be made in weeks/months to a specific purpose
  3. Auxiliary content – links, files etc. that are available at once but need to be verified to be suitable for your needs

Most importantly, I realized there needs to be a person (for there is no database and metadata enough) who can by human logic find the required pieces of content and produce the “glue” – the (Moodle) course structure with additional pics, text, tests and procedures needed to deliver the content just in time to those who need it.

From this follows that you need to know your strategic content, and make sure there will be more of it up-to-date. You need to ensure you are capable of producing tactical content when needed. And you need to know what auxiliary content there is and how to use it.

The three content types and "someone" who knows and can.

The three content types and “someone” who knows and can.

There was no strategic material years ago. There was no real LMSs years ago. No-one knew how to learn online. There was no online video. There was no social media, interaction and sharing in the virtual world. All this is here now. The time is right for online learning.

The workshops

I liked the idea of devoting late afternoons for 4-5 runs of hands-on workshops. The setup was well organized. Unfortunately I think not everybody attended the workshops, some of them could have taken more people.

Topics covered in the workshops were mostly about different content production tools such as Office Mix (my workshop), Camtasia, Captivate, Adobe ConnectPro, Skype for Business, interactive PDFs, using Kahoot quizzes etc (a link to the workshops in the end of this blog).

The Future

We are now in the future. I feel that way all the time. Maybe because it is exactly 20 years since I started with eLearning, and now the visions of that time are becoming reality (some of our visions at Valmet are actually online). Everything I saw in the scifi movies in the 80’s is here – KITT, Robocop, Terminator, TRON et al. Fortunately not The Day After (it wasn’t scifi).

FDF media specialist Mikko Tontti about to fly an inexpensive quadcopter drone with GPS guidance, stabilized 4K video and live connection to two controllers on the ground.

FDF media specialist Mikko Tontti about to fly an inexpensive quadcopter drone with GPS guidance, stabilized 4K video, a laser gun and a live video connection to two controllers on the ground.

So where’s the future now? There was not much talk or visions of that in Gol. It’s good that we have achieved something that works, but where to next? What would Marty McFly do?

Teemu Eskola gave an inspiring talk about almost-future, in which we become more and more integrated with our hardware, software, data and connected with each other (read IoT (Internet of Things) + AI). The world of today is about “Me, myself and I” – hopefully not so much in the bad, selfish way it sounds to an old-timer, but in the sense that makes life better for individuals living together.

This approach was also in the heart of the workshop by the Finnish Defence Forces conscript Esa-Pekka Pirhonen. His smart presentation described the work of a Social Media Agent, a type of Community Manager.

The agents are conscripts that moderate closed groups in Facebook. They connect with new conscripts about to enter the service, help them prepare for it and succeed in their time in the Army. Through a mobile phone and a familiar interface, the Facebook agent provides an easy and quickly accessible interface to the support organization that the Army offers.

This is also about a change in how we live with each other. It’s no more about yelling “stick your smile where the sun don’t shine!“. We are not here anymore on a need-to-know basis only, but to achieve more together with others, in the real and virtual worlds. This I call a future where I want to live, and a Nordic way of life I want to defend.

FDF conscript Esa-Pekka Pirhonen presenting the social media agent concept.

FDF conscript Esa-Pekka Pirhonen presenting the social media agent concept. Three real agents are on standby in the Facebook chat in the laptop in front of him, ready to answer questions typed in by the audience.

Thanks to the organizers, colleagues, audience and Pers hotell for a great conference and to Tuomas “Tumppi” Tihula for the invitation! See you next year in Finland.

Seminar program and workshops

Speakers and topics: http://www.fels.dk/adlforum/confirmed-speaker-2015/
Workshop abstracts: http://www.fels.dk/adlforum/workshops/

Twitter feed

Twitter feed from the seminar (hashtag #nordicadl): https://twitter.com/search?q=%23nordicadl&src=typd&vertical=default&f=tweets

Useful quotes

  • From “the saint on stage” to a “guide on the side” – Elisabeth Engum
  • “Foil and toil” – traditional classroom information overflow by John M Keller
  • “The instructor’s motivation is just as important as the learner’s, maybe more so” – John M Keller
  • “As teachers we have to be very aware to keep the screen warm” – Sören Lundsgård
  • “Anyone who makes a distinction between games and learning, doesn’t know first thing about either” (Marshall McLuhan / Jarmo Viteli)
  • “In the army we hate the Next button” – Dr. Tom Archibald
  • “Same shit in a new wrapping” – June Breivik
  • “Don’t take content so seriously!” – Lasse Hamre
  • “In marketing, the most important thing is the word “new”” – Teemu Eskola
  • “You need to make it all about me – it’s a Me culture” – Teemu Eskola
  • “How do I get a centralized view of my learning data?” – Jonathan Poltrack
  • “Teacher monologue is a barrier for learning” – Elisabeth Engum
  • “You can innovate as much as you like, as long as you don’t change anything” – June Breivik

Links to software and sites

Games Now! -sarjan pelianalyytiikkaluento

Seurasin verkon kautta Aalto-yliopiston Games Now! -luentosarjasta 15.12.2014 pelianalytiikka-aiheisen esityksen “In your Face” (linkki videoon). Vauhdikkaan esityksen piti monissa pelifirmoissa työskennellyt italialainen tutkijaprofessori Alessandro Canossa.

Alessandro esitteli pelianalytiikan perusteita, ja hänen esityksensä pääpaino oli sillä, miten peleissä kertyvää dataa ja pelaajan avataria analysoimalla (miten hän toimii pelissä) voidaan tunnistaa erilaisia pelaajia ja heidän persoonallisuuttaan, arvojaan ja toimintaansa. Näiden havaintojen pohjalta peliä voidaan kehittää paremmaksi halutuille pelaajatyypeille.

Aalto-yliopiston luentosali. Korkealaatuinen webcast-kuva vuorotteli esiintyjän lähikuvan ja esityksen välillä.

Aalto-yliopiston luentosali. Korkealaatuinen webcast-kuva vuorotteli esiintyjän lähikuvan ja esityksen välillä.

Pelit ovat mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten kaikki keinot ovat käytössä asiakaskokemuksen parantamiseksi. Ei tehdä vuosittaista asiakaskyselyä tai arvailla jostain henkilöstöbarometristä, mihin suuntaan olisi kiva kehittyä. Peli ei mene kaupaksi, jos pelaaja ei pidä siitä, ei koe sitä omakseen, ei opi pelaamaan sitä, se ei kiinnosta tai se toimii huonosti eli ei ole pelattava. Missä muussa bisneksessä huolehditaan näin loppuasiakkaasta? Ehkä toimistosovellusten ja tuntikirjausjärjestelmien suunnittelussa? Hah hah haa!

Pelianalytiikka eli tiedon kerääminen pelaajasta ja pelaamisesta on tullut mahdolliseksi tietenkin internetin ansiosta. Kun koululaisena pelasin Commodore 64:llä rallipeliä, ei kukaan saanut tietää kierrosnopeuksiani tai missä mutkassa ajoin ulos. Nyt kaikki tieto tallentuu ja todellakin tallennetaan – joka klikkaus, viive, pelihahmon katseen suunta pelissä, pelin kesto jne, ja tiedot kertyvät peliyhtiön palvelimille reaaliajassa.

Tätä todellista big dataa analysoidaan tilastollisin menetelmin. Alessandro esitteli kolme tyypillistä analyysitasoa: strateginen, taktinen ja operationaalinen pelidata-analyysi. Tuloksena voi olla esim. prosessimittareita (process metrics), jolloin mitataan itse pelin kehitysprosessia ja pyritään optimoimaan sitä. Itse pelaamista analysoidaan pelimittareilla (gameplay metrics), jotka ovat em. yksityiskohtaista raakadataa.

Tietoa voidaan analysoida tilastollisesti hypoteesitestauksella: oliko joku taso liian vaikea jossain kohdassa? Miksi pelaaja luovutti? Pitäisikö vaikeustasoa lisätä? Eräässä pelissä “turhien” kuolemien määrää vähennettiin lisäämällä lähestyvän junan ääntä, jotta pelaaja ehti alta pois.

Toinen tapa on “exploratory analysis“, jolloin analysoidaan raakadatamäärää ja yritetään tunnistaa siitä päätunnuslukuja, klustereita (cluster = similarity of behaviour). Nämä kuvaavat tyypillistä toimintaa pelissä, ja klusterit eroavat pelaajatyypin mukaan.

Miksi pelaajatyypit ovat tärkeitä? Peliä ei kannata suunnitella vain yhdelle pelaajatyypille, mutta kaikkiakaan ei voi miellyttää. Erilaisten pelaajien motivaatiota ja toimintaa Alessandro havainnollisti esimerkillä sotilaista, partiolaisista, retkeilijöistä jne kiipeämässä vuorelle. Kukin valitsee eri reitin ja kohteen eri syistä, niin myös pelaajat pelissä (tai oppijat oppimateriaalissa!)

Alessandro Canossan esimerkki erilaisten vuorikiipeilijöiden tavoitteista ja reittivalinnoista.

Alessandro Canossan esimerkki erilaisten vuorikiipeilijöiden tavoitteista ja reittivalinnoista.

Alessandro ei puhunut esim. Bartlen pelaajatyypeistä vaan esitteli “Play-persona”-käsitteen. Play-persona mallintaa pelaajan käytöstä ja suhtautumista pelaamiseen ja pelin sisältöön. Pelisuunnittelija voi käyttää play-personia suunnitteluvaiheessa tai pelaamisen tutkimisessa.

Myös pelaajat omaksuvat jonkinlaisen play-personan eli tavan toimia pelissä. Play-persona heijastaa heidän omaa persoonallisuuttaan. Alessandro on tutkinut pelaajien pelitapoja ja verrannut niitä pelaajien tekemiin perinteisiin persoonallisuustesteihin, esim. MBTI:hin (Meyers-Briggs) tai Big Fiveen. Pelidatan visualisoinnilla ja erilaisilla korrelaatiokertoimilla hän pystyi päättelemään pelaajan persoonallisuusominaisuuksia. Esimerkiksi Minecraftissa vähän kukkia istuttavat pelaajat ovat mieltyneitä valtaan! Tai “Pasifisti”-tyyppiset pelaajat eivät halunneet ampua toisessa pelissä uhkaavia jääkarhuja tai tiikereitä, koska ne olivat uhanalaisia lajeja.

Big Five -luonnetyyppien toimintaa peleissä, esim. World of Warcraftissa.

Big Five -luonnetyyppien toimintaa peleissä, esim. World of Warcraftissa.

Tilastollisen analyysin esimerkit menivät hyvinkin yksityiskohtaisiksi ja niitä kannattaa katsoa videolta. Lopuksi Alessandro näytti esimerkkejä erilaisista pelidatan visuaalisista analyysivälineistä, jotka esimerkiksi hyödynsivät Google Earthia, pystyivät piirtämään pelaajien reitit ja toiminnot pelikartalle tai kuvasivat suosituimpia toimintatapoja verkostoina. Osa välineistä on kehitetty tutkijoiden käyttöön. Myös pienille pelifirmoille ja kehittäjille vinkiksi hän mainitsi, että esim. Unity-pelinkehitysympäristössä on helppoja mittaus- ja analyysityökaluja, niitä voi ohjelmoida itse tai käyttää ulkopuolisia, kuten tanskalaisen Game Analyticsin välineitä.

1 h 40 min luento oli täynnä asiaa ja välillä oli vaara tippua kärryiltä. Seurasin luennon webcastina ja se oli varmasti parempi tapa kuin istua yleisön seassa. Sain teräväpiirtokuvan, stereoäänen korviin ja pystyin kakkosnäytöllä tekemään muistiinpanoja OneNotella. Eikä mennyt aikaa matkailuun vaikka Otaniemessäkin on välillä mukava käydä, ja pullakahvitkin jäivät nyt väliin.

Mielestäni vastaavantyyppistä analyysia voitaisiin käyttää myös digitaalisten oppimisratkaisujen ja sisältöjen kehittämisessä paremmiksi erilaisten oppijoiden tarpeisiin sekä niiden dynaamisessa ylläpitämisessä. Oppimisympäristöjen raportointivälineet ovat olleet melko alkeellisia eikä niiden hallinnoijilla ole ollut käsitystä tiedon hyödyntämisestä. Peliteollisuus voi tässäkin toimia esimerkkinä.